Uuden konserttiformaatimme ensitahdit kuultiin 8.huhtikuuta upean Forssan työväentalon salissa. Yhteistyössä Kulttuuriyhdistys Kuvion kanssa toteutettu konsertti keräsi paikalle ilahduttavasti väkeä.
Rautaisannos venäläistä romantiikkaa terästettynä todennäköisesti ensimmäistä kertaa Suomessa kuullulla Kenji Bunch’in musiikilla tuntuivat olevan yleisön mieleen reaktioista ja palautteestä päätellen.
Myös esiintyjien kantilta tilaisuus oli erinomaisen mukava; on erityisen mukavaa esiintyä paikoissa joissa tällaisia konsertteja ei järjestetä liiaksi asti.
Itse formaatti saatiin toimimaan hyvin – tietenkin vielä hieman matkalla hienosäätäen, kuten tämän pilottihankkeen ajatuksena olikin. Nyt Virtuosi di Kuhmolla on siis tarjota varsin vaivaton ja matalariskinen tapa pienemmillekin toimijoille konsertin järjestämiseen omalla alueellaan.
Ensi syyskauden kalenterissakin löytyy vielä mahdollisuuksia, joten ota rohkeasti yhteyttä mikäli olet yhteisösi kanssa kiinnostunut! Yhteystiedot löydät täältä.
Tunnelmia ensimmäisestä konsertistamme tällä Kuvio ry:n koostamalla videolla: